KD Tampere – vaikuttamista kotikaupungissamme

Tampereen Kristillisdemokraatit kokoaa yhteen ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa Tampereen tulevaisuuteen kristillisdemokraattisten arvojen pohjalta.

KD Tampere osallistuu päätöksentekoon Tampereen kaupunginvaltuustossa, lautakunnissa ja jaostoissa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Valtuutettumme, varavaltuutettumme ja muut luottamushenkilömme työskentelevät tamperelaisten hyvän arjen, toimivien palvelujen ja vastuullisesti kehittyvän kaupungin puolesta.

Kaupungin päätökset vaikuttavat esimerkiksi varhaiskasvatukseen, koulutukseen, työllisyyteen, asumiseen, liikenteeseen, kulttuuriin, vapaa-aikaan ja kaupungin talouteen. Haluamme rakentaa Tamperetta, jossa ihmisarvo, perheiden hyvinvointi, turvallisuus, yrittäjyys, lähiluonto ja vastuullinen taloudenpito otetaan vakavasti. Meille on tärkeää, että päätöksenteossa kuullaan myös niitä, joiden ääni ei muuten helposti kuulu.

KD valtuustoryhmä käsittelee kaupunginvaltuustoon tulevia asioita, muodostaa niihin kantoja ja tekee aloitteita. Lautakunnissa ja jaostoissa edustajamme osallistuvat oman toimialansa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Paikallisosasto järjestää tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia sekä tarjoaa mahdollisuuden tulla mukaan vaikuttamaan Tampereen tulevaisuuteen.

Haluamme kuulla tamperelaisten ajatuksia, kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Voit ottaa yhteyttä luottamushenkilöihimme, osallistua tapahtumiimme tai tulla mukaan KD Tampereen toimintaan.

Klikkaa henkilön kuvaa nähdäksesi hänen tehtävänsä ja yhteystietonsa.

Paikallisosaston yhteystiedot

Valtuustoryhmän yhteystiedot

Lautakunnat ja muut luottamustehtävät

Lapsi juoksee pellolla. Kuvassa teksti: Kestävä tulevaisuus – arvoistasi politiikkaa.